Alkuperäisen etusivun kuva nyt 20-vuotiaan Horowitzin kuvalla varustettuna.

Sivujen historiasta...

Nämä sivut syntyivät jo 2000-luvun alussa kokeilumielessä ja saivat siksi hieman omituisen nimen. Osaankohan tehdä sivut ja toimivatkohan ne oikein? Koska sivut sattuivat toimimaan jäi niiden nimeksi tuossa yllä ja taustatapeteissakin esiintyvän Horowitz-kissamme nimi ja se tulee säilymään ainakin niin kauan kuin Horkku-herra elää. Nimi jäi myös siksi että näille sivuille oli ja on linkkejä vähän sieltä sun täältä. Vaihtoehto olisi ollut ilmoittaa uudesta osoitteesta eri tahoille ja pyytää linkin uusintaa. Miksi vaivata ihmisiä moisella. Vaikka onhan nimeä jo lyhennetty hieman, niin että Horowitz (17 v.) ei enää esiinny muualla kuin sivujen otsikossa ja kuvissa tietenkin.

Motiivina sivujen tekemiselle oli ensinnäkin jo tuolloin yli 15 000 kuvaa käsittänyt kuva-arkistoni. Kuvia ympäri maailmaa. Yritän saada niitä tänne enemmänkin esille, mutta elämä täällä Ranskan maaseudulla on niin "kiivastahtista" ettei mukamas ehdi. Välillä on käytävä töissäkin, tarkoittaa aina matkaa jonnekin päin maailmaa, yleensä Eurooppaa. Toinen motiivi oli "Sanallukset", joita oli kertynyt, kiitos myös sanavalmiiden ystävien, melkoinen määrä ja tuntui jotenkin pakonomaiselta tarpeeelta saada ne esille. Parhaina päivinä näitä on syntynyt parikymmentä lisää, sitten on taas jaksoja että ei synny.

Linkkejä olen pyrkinyt lisäämään sitä mukaa kuin tuntuu tarpeelliselta ja ne jotenkin myös liittyvät sivujen henkeen, mutta kuten esipuheessa linkkisivulla mainitsen, niin linkkisivustoja on jo nyt yllin kyllin, ja hakukoneilla löytää kyllä tietoa biitein pimein. Linkeissähän on kyse vain sivujen tekemisestä enemmän henkilökohtaisiksi.

12.04.2010 Tuo oli sivujen alkuhistoria ja tässä mennään nyt.

Kaksikymmenvuotiaan Horowitzin kunniaksi sivuja on uusittu hieman. Sivusto on jo koekäytössä myös uudessa, tämän varsin antiikkiselta näyttävän rinnalla paljon modernimmassa ympäristössä.

Sanallukset, sivu jolle on linkkejä muilta netin sivustoilta tulee säilymään myös tässä osoitteessa ainakin niin kauan että niiden uusi osoite on kirjautunut myös noille sivustoille oikein.

Paluu kotisivuille.